maanantai 30. lokakuuta 2017

Isänmaallista

Veteraanisukat ovat hyvä esimerkki siitä, miten pienellä jutulla saa aivan tavallisen asian ilmeen muuttumaan. Neljä valkoista ja kaksi sinistä raitaa harmaassa tai mustassa sukassa ja kaikki näkevät siitä isänmaan ja Suomen lipun. Helppoa, kun sen joku ensin keksii. Ari tilasi isänmaalliset sukat hyvälle työkaverilleen, joka arvostaa käsinneulottuja villasukkia. Veteraanisukkia en halunnut kopioida, joten muutin raidoitusta hieman. 


Perussukkienkin neulominen on oikeastaan aika mukavaa. Kunhan on kivaa ohjelmaa telkkarissa. Ja kunhan on joku muu väri kuin musta. Tähän aikaan vuodesta musta on tosi hankalaa, sekä neuloa että kuvata.



Molemmat parit on neulottu Novitan 7 Veljeksestä. Langankulutus yhteensä 258 grammaa.

Sitten muutama kuva ehkäpä syksyn viimeisistä sorsavierailuista mökkirannassa. Voisin istua koko päivän katselemassa noiden touhuja. Siis tietysti neuloisin siinä samalla. :)





4 kommenttia: